Kuud2

Retkeilyreitit ja muut kesän matkailukohteet kutsuvat Kuusiokuntien alueelle

Kuudestaan ry:n toimialueella Alavudella, Kuortaneella, Soinissa ja Ähtärissä sijaitsee useita upeita retkeilyreittejä ja luontopolkuja. Leader-rahoituksella reittejä on perustettu ja kunnostettu sekä rakennettu reiteille esimerkiksi taukopaikkoja. Retkeilymahdollisuuksiin ja muihin alueen kohteisiin pääsee tutustumaan Kuudestaan ry:n Löytöretkiä Lähelle-blogissa. Blogi esittelee alueen kohteet kattavasti ja kertoo seikkaperäiset ohjeet esimerkiksi retkeilyreittien lähtöpisteiden löytämiseksi.

Retkeily on noussut viime vuosina suureen suosioon nuorten aikuisten ja lapsiperheiden keskuudessa. Suomen kansallispuistoissa on paikoitellen riittänyt väkeä ruuhkaksi asti. Upeita, rauhallisempia retkeilykohteita löytyy ympäri Suomen. Yksi Kuusiokuntien helmistä on Soinin ja Ähtärin alueella sijaitseva Arpaisen reitti, josta löytyy yli 50 kilometriä talsittavaa. Useat lähtöpisteet mahdollistavat sen, että retkeilijä voi valita itselleen sopivan reitin. Arpaisten kämppä ja sauna sijaitsevat Ähtärin ja Soinin rajalla ja ovat vapaasti retkeilijöiden käytettävissä. Kumpuilevat maastot, purot ja järvet tarjoavat retkeilijöille monia mahdollisuuksia. Syksyllä järjestetään jälleen perinteinen Arpaisten patikka.

 

Helposti saavutettava, lapsiystävällinen luontopolku löytyy aivan Ähtärin eläinpuiston kupeesta. Kolmen kilometrin pituisella ympyräreitillä on runsaasti mielenkiintoista nähtävää; esimerkiksi 1900-luvun alusta peräisin olevat juoksuhaudat sekä luontotaulut, jotka tarjoavat metsään liittyvää tietoutta kulkijoille. Koko reitti kulkee Hankaveden ympäröimällä Kierinniemellä ja polku kohoaa korkeimmillaan parisenkymmentä metriä järvenpinnan yläpuolelle. Polku pistäytyy upeissa järvenrantamaisemissa useaan otteeseen.

Alueella sijaitsee retkeilymahdollisuuksien ohella monta matkailukohdetta, joihin kesäturistin kelpaa tutustua. Ähtäri Zoo ja pandat sekä Keskisen kauppakylä ostosmahdollisuuksineen ja koko kesän auki oleva ilmainen tivoli houkuttelevat erityisesti lapsiperheitä. Kuortaneen urheiluopisto tarjoaa monipuoliset liikuntapalvelut ja Talomuseossa on mahdollista tutustua perinteiseen pohjalaistaloon sekä alueen rakennuksiin ja esineistöön eri aikakausilta. Soinin upea luonto ja viime kesänä valmistuneet Vuorenmaan kuntoportaat tarjoavat hienot puitteet ulkoiluun.

Alueen monipuolisiin kohteisiin pääset tutustumaan tarkemmin Kuudestaan ry:n Löytöretkiä Lähelle blogissa; https://loytoretketblog.com/.
Arpaisten reitistä tarkemmin; https://www.arpainen.fi/fi/info

Kuortaneen Talomuseossa pääsee tutustumaan pohjalaistaloperinteeseen.
Posted in